maanantai 5. syyskuuta 2016

Valmennus, kisat ja ponin perhana

Nyt ku lastaus hommat on saatu mallilleen, ollaan päästy jo matkustamaan.
Pedro on hyvä matkustaja ja kopissa olo, kunhan se sinne menee ja takapuomi on saatu kiinni, ei ole ongelma.
Muutaman kerran koitti viime viikolla tuota jos lähtisi pakittamaan taktiikkaa kun takapuomin suuntaan tehdään elekkin.
Kotioloissa onnistuu jo jopa yksinlastaus.

Noh mennäänpä meidän reissuihin.

Ensimmäinen reissu tehtiin maltillisetsi naapurin kentälle. Poni oli hieman tättähäärä siellä pihalla kunnes nöki toisia hevosia, saatiin kentälle kaveriksi Hilma-poni. Hitusen jännittynyttä mutta hyvin meni.
Koppiin mentiin ihan nätisti, Hilma avusti ja seisoi traikun etuovella "houkuttimena".

Toinen matka, lähdettiin Melkkilään estevalmennukseen. Poni oli taas vähän jännittynyt ja hyöri ja pyöri varustaessa ja vielä kentän laidallakin, rauhottui melko nopeatsi kuitenkin kun Iitu alkoi ratsastamaan, valmennus sujui hyvin. Varusteita poisottaessa poni sitten päätti ottaa ja lähteä. Pääsi irti ja löähti juoksemaan läheistö tietä pitkin. Onneksi tallilta kaikki olivat heti valmiina auttamaan. Lähdettiin autolla perään. Pedro oli onnes kääntynyt takaisin ja juoksi vastaan kun mentiin perään. Maija jäi hevosineen pitämään seuraa ja saatiin varusteet pois ja poni koppiin, aivan mahtavaa kun on porukkaa joka on valmis auttamaan!

Kolmas matka olikin sitten kisamatka Melkkilään. 2-tason kisat, 1-tason luokka 70cm.
Poni oli melko rauhallinen kun oli hevosseuraa ihan vieressä varustaessa ja käsihevosalueella. Verkassa vähän huuteli vaikka maneesissa oli muitakin.
Kentän viereisellä odotusalueella seisoi tosi hienosti ja odotti vuoroaan.
Itse kisasuoritus meni tosi hyvin, Iitu ehkä jännitti vähän liikaa ja piti liikaa kiinni, yksi kielto perusradalta, lopullinen sijoitus 14. 19lähtijää yhteensä luokassa.
Poni oli aika lunkisti myös kun otettiin varusteita pois, kunnes ihan yht'äkkiä päätti ottaa ja lähteä, noh tällä kertaa oli köysi ja itse pidin kiinni ja päätin että irti en päästä, pysähtyihän se poni.
Saatiin taas lastaukseen "houkutin" kun vieressä oleva ratsukko kävi seisoskelemassa traikun ovella. Kiitos Mirja ja Helmiina.

Seuraavaksi siis opetellaan olemaan vieraissa paikoissa ilman pöllöilyjä vaikka joutuisi välillä olemana ilman lajitoveria, ja sitähän ei opi kuin menemällä ja opettamalla.
Torstaille on taas luvassa estevalmennus ja lauantaina koulukisat Onnenperällä!

Lopuksi vielä Janinan ottamia kisakuvia pari:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti