keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Uusi tuttavuus ja koulukisat

Pedro poni

Perjantaina hän saapui, Pedro. Iitu sai yhden estetunnin Tervsundissa ja sujuikin kivasti. Pedro oli energisempi kuin koeratsastuksessa.
Kotimatka sujuyi hyvin, traikusta oli vaan vähänturhan kiire pois. Sitä siis treenataan ja paljon. Samaa ongelmaa ollaan Samun kanssa työstetty ja Samu oppi nopeasti että traikusta ei rynnitä.

Pedro pääsi aluksi Mejjan ja Touhon kanssa samaan tarhaan, hyvin tulivat juttuun. Tänään vasta tutustui sitten poniosastoon eikä ainakaan vielä edes jääräpää Samulta ole suurempaa pomotusta tullut.

Ratsastus sujuu mukavasti.

Varusteita  vaan tarvitsee hommailla. Suitset saatiin eilen, käytettiin alkuun tuollaisia monista suitsista yhteen koottuja, meillä on poni/full kokoa vaikka kuinka paljon ja Pedro on kokoa cob. Satulana nyt Touhon vanha stubben, eilen oli yksi satula sovituksessa mutta liian kapea, toivon mukaan loppuviikosta tulee seuraava sovitettava....

Jaanan valmennus olisi lauantaina naapurissa, ennen sitä pitää treenata traikusta ulos tuloa. Estevalkkuakin olisi ollut ensi viikolle tarjolla.




Koulukisat

Mejjan kanssa oltiin sunnuntaina 30.8. Marttilassa Nooran tallilla koulukisoissa. HeC.
Muuten meni ihan kivasti mutta laukat ei oikeen taaskaan sujunut. Prosentit 50,5.

Mejja oli mukavan rento ja rauhallinen koko reissun, ei pahemmin huudellutkaan kisapaikalla.

Katsotaan josko tänä syksyny vielä menisi johonkin.


Muuta

Taffelin kanss atehdään pikkuhiljaa kaikenlaista. Nyt on alkanut energiaakin löytymään lisää.


Ja karitsat kasvaa hirveää vauhtia, uuden lammaskarsinan tekokin pitää aloittaa, haetaan naapurilta ruokintahäkkejä, niitä ajateltiin hyödyntää myös hevosilla,

Smoothie pupu lähti uuteen kotiin viikonloppuna. Ja molemmat pupun poikaset jäävät meille Cocon kanssa.